On.
Ennen opettajainhuoneesta löytyi opiskelijoille ja opettajille tarkoitetut liput ja laput, lomakkeet ja postit, viestit sieltä sun täältä menossa sinne ja tänne. Ihmisten keskellä asiakirjat olivat nähtävillä ja mikä ettei salassapidettävätkin versiot. Meilläkin sulassa sovussa kolmen erilaisen koulun kesken. Kaikki aina löytyi, kyllä joku tiesi, mistä etsiä. Rempan yhteydessä ryhdistäydyttiin ja saatiin jokaiselle koululle omat kaapit. Jo olivat paperit järjestyksessä.
Ensimmäinen aalto tvt:tä kuohusi. Sähköposti. Ja minä ilmoitin, että kaikki minulta opettajille tulevat ilmoitustaulupaperit, lomakemateriaalit, kyselyt, tiedotteet ja kokouskutsut (nyt alkajaisiksi) tulevat vain sähköisessä muodossa. Näihin ilmoitin odottavani vastauksia paluupostina. Opettelin ensin itse, niin tiesin, mitä vaadin muilta. Ei kestänyt kuin tovin, kun huomasin, että toimii! Kukaan ei halunnut jäädä pois tiedotusringistä. Opettajainhuoneen ilmoitustaulun pinta tuli näkyviin, jopa vain oleellinen tai ehkä kaikkein tärkein tieto iski silmään paperiversiona.
Aikuislukion koulutuskenttä laajeni, opettajat olivat työtehtävissä aamusta iltaan. Osa opetti vain illalla ja löysi opettajainhuoneesta kaiken – ja sähköpostista. Osa opetti vain päivällä aivan eri koulukortteerissa kuin kollegat eikä tullut edes joka päivä käymään pääkoululla, hyvä kun kerran viikossa. Eipä siinä muistanut kaikkia asioita aina hoitaa. Kun harvoin kävi, niin piti jutella ja rupatella kollegan kanssa vallan muusta. Sitten kotona harmitti ja hermostutti, kun asiat jäivät roikkumaan. Minä kyllä vastailin säköpostiin, ja lähetin sitten liitteenä anomuksia, ”kessejä” tms., mutta sitten ne täytyi kuitenkin tuoda allekirjoitettuna… Se vasta hermostutti, kun ei muistanut koululla käydessä lukea vaikka opettajainkokouksen pöytäkirjaa, jos se roikkui ilmoitustaululla tai oli mapissa kaapissa. Vai pitikö muistaa koulun koko lukuvuoden käytännön ohjeista jotakin juuri nyt. Sekin kun olisi tarvinnut tarkastaa koululla. Opettajakuntaa rasitti ajan käyttö ja tiedon pirstaleisuus.
Tvt monipuolistui. Alussa oli opetusalusta Virpo, joka sitten parani Dokeokseksi, joka jäi historian lehdille. Tuli oppimisalusta Moodle. Siinäpä ratkaisu. Ajasta ja paikasta riippumaton opettajainhuone. Virtuaalinen opettajainhuone. Minä sen halusin, mutta me teimme sen. Opettajakunta yhdessä päätti, mitä asioita siellä täytyy olla ja missä järjestyksessä, mitä otsikoita ja tiedostonimiä käytetään. Alaan vihkiytynyt opettaja teki oppimisalustalle aikuislukion opettajainhuoneen ja opetti minut käyttämään ja täyttämään sitä. Opettajainkokouksissa yhdessä opettelimme pääsyn sinne ja surffailemaan siellä. Kaikki löytyi koulussa ja kotona ja juuri silloin, kun kukin tarvitsi sen sisältöä! Mikään ei ollut hukassa. Minun piti vain aina muistaa pitää virtuaalinen maailma ajan tasalla. Siihen tottui tuota pikaa.
Koulun henkilökunta on nyt hyvillään siitä, että tietää, mistä etsiä milloin vain missä tahansa. Aikaa säästyy – ja vaiva vähenee. Kukaan ei hermostu ainakaan tiedon tai yhdenkään kaavakkeen puutteen vuoksi. Jokainen on tottunut virtuaalisen opettajainhuoneen käyttäjä.
Nyt koululla käydessä – opetustyön ohella – voi hyvin hoitaa vain niitä ”ihan muita juttuja”.
Virtuaalinen opettajainhuone toi työhyvinvointia. On siinä järkeä.
