Monthly Archives: huhtikuu 2014

Sähköinen koe yhteiskuntaopissa

Kokeilin sähköistä koetta Euroopan unionia käsittelevällä kurssilla (YH4). Kurssiin kuului jo perinteisellä tavalla toteutettu välikoe ja moodle-alustalle tehty laajahko esitelmä. Pieni ryhmä kaksoistutkinto-opiskelijoita (11), jotka olivat tehneet jo monenlaisia sähköisiä tehtäviä, laski kynnystä kokeiluun.

Kokeen toteutus:

  • moodle tentti: aikarajattu testi, jossa oikein/väärin, täydennä, monivalinta-tehtäviä, muutama pikkukysymys, yksi esseetehtävä (tekstidokumenttitehtävä tai vaihtoehtoisesti kuvion tulkintaan liittyvä tehtävä)
  • avoin verkko
  • kansalaisopiston tiloissa talon miniläppäreillä

Murphyn lakia, mutta myös joitain onnistumisenkin elämyksiä:

  • Pieni ryhmäkään ei pelasta, jos pikkuisen ennen kokeen alkua vain kolme konetta  oli toiminnassa. Valmistauduin Piisin Sarin ystävällisellä avulla huolellisesti jo hyvissä ajoin, mutta lopputulos oli näkymä 7 % päivityksistä valmiina… Ei auttanut edes intensiivinen tuijotus näyttöön. Tätä me nimittäin teimme molemmat, ja pitkään. Sari varaili jo tietokoneluokkaakin siinä sivussa, kun koneita yksi kerrallaan lopulta palasi ruotuun lähes riittävä määrä (yksi opettajan koneella). Tietokoneluokkaan olisi päässyt vasta jonkin ajan päästä.
  • Ajatuksena oli, että oppilaat tekisivät testin oppimansa pohjalta. Tämän takia testissä oli aikarajaus. Aiemmin moodleen tehdyissä esitelmissä (google-esitykset) oli viimeisillä dioilla oppilaiden itse tekemiä kysymyksiä esitelmistään. Liitin joitain näistä kysymyksistä tähän testiin. Tämä ei mielestäni toiminut ihan suunnittelemallani tavalla. Oppilaat tarkistivat hyvinkin huolellisesti kaikki vastauksensa netistä eli kyseessä oli varsin intensiivinen oppimistuokio. Testin aikarajauksen olisi ehkä pitänyt olla tiukempi, nyt 35 min.
  • Kokeessa oli selvät ohjeet ja vielä toistin niitä. Silti yhdeltä oppilaalta jäi testi tallentamatta.
  • Viimeiseksi oppilaat kirjoittivat esseen ja tässä tiedon hakeminen olisi ollut kovasti toivottavaa, mutta jäi osalla hiukan vaatimattomaksi. Kello läheni jo 17 tässä vaiheessa, joten väsymyksen piikkiin menee varmaan paljonkin.
  • Avoin verkko sopi mielestäni tähän, koska kyseisessä kurssissa olisi toivottavaa hyödyntää ajankohtaisia aiheita ja toisaalta niin paljon ns. muuttuvaa nippelitietoa, jonka yksityiskohtainen pänttääminen ei kaikissa kohdin ole paikallaan. Oppilaat antoivat tästä kokeilusta positiivista palautetta: vaihtelua, motivoivaa jne. Tai sitten he olivat vaan niin kilttejä..

 Mitä tekisin toisin?

  • Näitä kokeita kannattaa ehdottomasti harjoitella etukäteen. Jokin tuntitehtävä, joka toimii kokeen lailla. Tulee käytännöt samalla opettajallekin vähän selvemmiksi.  Hiukan kriisilukemissa paukku verenpainelukemat, vaikka varsin rennolla mielialalla tähän kokeiluun lähdinkin.
  • Iltapäivä- ja iltakokeessa pitäisi vaikein koetehtävä sijoittaa ensimmäiseksi.

Ruusuja:

  • Minulla oli todella ihanteellinen tilanne siinä, että Sari oli apunani koko kokeen ajan. Jouduin poistumaan aika ajoin opettajan huoneen koneelle selvittämään tallentamattoman testin kohtaloa jne. Meillähän ei ollut yhtään käyttämätöntä konetta luokassa. Ihanteellista olisi, jos voisi sopia vaikka viereisen luokan kollegan, koulusihteerin,.. kanssa pikaisesta tarkistuskäynnistä mahdollisten ongelmatilanteiden varalta.
  • Valtaisa työmäärä, mikä suurelta osin johtui omasta tyhmyydestäni ja kokemattomuudestani. Piti kokeilla, tehdä, tarkistaa, etsiä, yrittää uudestaan ja uudestaan  Lopulta sitten onnistua ja hetken päästä taas miettiä, mistä ihmeestä mää ton jutun tähän sainkaan. Silti pientä vaihtelua ja motivoivaa haastetta myös opettajan arkeen. Toisaalta, kun tämän suon on kertaalleen kahlannut, seuraava rämpiminen sujuukin jo paremmin.

Leave a Comment

Filed under Yleinen

Poimintoja ITK2014 – Pedagogiikka palaa! -konferenssilta

Jo 25. kerran järjestetyt ITK (Interaktiivinen tekniikka koulutuksessa) kokosi Hämeenlinnan Aulangolle taas paljon innovaattoreita sekä tietenkin teknologiasta ja opettamisen kehittämisestä kiinnostuneita ihmisiä. Esityksiä kuunnellessa ja ihmisiä tavatessa innostuu aina yhä uudelleen opettamisesta ja opiskelijoiden ohjaamisesta hyvään oppimiseen.

Seuraavassa minun poimintojani konferenssilta.

MOOC – Massive Open Online Courses – Koulutuksen mullistaja vai keisarin uudet vaatteet?

Pelinteko Pilvessä

Käsitteellinen muutos oppimisen analytiikan käytössä

Haastaako uusi ops opettajan – oppilaan tvt-taitotasot ja opettajan osaaminen 2014

Sähköisten oppimateriaalien käyttöönottokokemuksia lukiohankkeesta

Poimintoja käytäviltä: kielikokeen rakenteesta, google ei riitä korkeakoulussa ja Matleena Laakson mobiilirata

Tässä linkki vielä Lyseon lukion vastaavaan tekstiin: http://blogit.cedunet.fi/lyseotvt/2014/04/11/terveiset-itk2014sta/

Continue reading

1 Comment

Filed under ITK2014, Yleinen