Monthly Archives: joulukuu 2014

Sähköiset kokeet ENA1 ja ENA6-kursseilla

Toisen jakson lopussa päätin pitää sähköiset kokeet  Moodle -tenttinä sekä ENA2 – että ENA6 -kursseilla. Kyseessä oli koeviikoton jakso ja olin pitänyt jo  kurssin aikana useampia pienempiä testejä. Näiden testien avulla olin siis  testannut sanaston hallinnan, joten sähköisessä kokeessa testasin ainoastaan kieliopin osaamista.

Olin kirjannut sähköisen kokeen kurssiohjelmaan ja pyytänyt mahdollisimman monen opiskelijan tuomaan oman kannettavan laitteensa kokeeseen, jonka siis teimme oppitunneilla joko opiskelijan omalla kannettavalla laitteella tai koulun läppäreillä. Ja onneksi moni opiskelija toi omat läppärinsä (yksi opiskelija teki kokeen omalla tabletillaan) , sillä ne toimivat moitteettomasti kokeen ajan. Sen sijaan koulun läppäreitä käyttävillä oli ongelmia koneiden jatkuvasti jumittaessa. Muutaman opiskelijan kanssa jouduimme sammuttamaan ja käynnistämään koneet useaan kertaan, mikä oli todella harmillista. Opiskelijoiden rauhallinen suhtautuminen ongelmiin hämmästytti.Olin kuitenkin ilmeisesti alitajuisesti ennakoinut ongelmia, sillä onneksi olin tehnyt kohtuullisen mittaisen kokeen. Näin kaikki saivat kokeensa tehtyä määräajassa koneiden jumittamisesta huolimatta. Lisäksi digitutor oli arvokkaana apuna kokeiden ajan. Yksin olisi ollut melko hikistä hommaa juosta auttamassa opiskelijoita laiteongelmissa.

Kokeet siis saatiin onnellisesti päätökseen ja kokeiden korjaus sujui näppärästi. Moodelen tentti myös laski opiskelijoille kokeen arvosanan, jolloin vältyin kokeen osioiden pisteiden siirrolta exel-taulukkoon. Ei tarvinnut myöskään näpytellä pisteitä laskimeen. Koe- ja kurssiarvosanan välitin opiskelijoille Moodle-viestinä.

Kyseisessä kokeessa siis toimi paremmin periaate ’bring your own device’ ja toivottavaa on, että opiskelijat innostuvat useammin kantamaan omia laitteita mukanaan. Myös uudet koululle hankitut laitteet tulevat varmasti helpottamaan TVT:n hyödyntämistä opetuksessa.

Leave a Comment

Filed under Yleinen