Tutustumisvierailu SataMaitoon

DSCN7952

12.5 luokka 7e lähti niinkin kauas kuin kadun toiselle puolelle tutustumaan Satamaidon toimintaan. Heti ovella meitä oli vastassa Satamaidon markkinointipäällikkö Kari Karpale. Kun pääsimme Karin johdolla sisälle niin saimme kuulla hyvinkin perusteellisesti Satamaidon toiminnasta. Yrityksen perusidea on se että 213:sta tilalta ympäri suomen saadaan noin 100-150 000 litraa maitoa päivässä. Poriin saavuttuaan maito käsitellään ja pastöroidaan yksinkertaisen käsittelyprosessin kautta. Sitten se purkitetaan ja viedään 100-130:neen vähittäistavarakauppaan ja noin 70:een tukkuun. Kun Valio hoitaa valmistavat keittiöt niin Satamaito hoitaa jakelevan keittiön. Vaikka Satamaidolla on aika pieni valikoima, niin sillä on kuitenkin pärjätty ja tullaan pärjäämään. Valikoimassa erillaisia maitoja, kermoja, noin 5 piimää yms. tuotekehittelyssä tällä hetkellä esim. jogurtti ja maitorahka.
Satamaito siirtyy hieman suurempaan tuotantoon parin vuoden sisällä ja siksi toimipaikkakin vaihtuu noin sadan vuoden jälkeen. Porin kaupunki liittyy pian kuntaprohon joka kilpailuttaa yrityksiä. Siksi toimipaikan vaihtuminen on taloudellisesti parempi vaihtoehto.
Se miten maito päätyy liikkeisiin ja tukkuihin onkin hyvin mielenkiintoinen prosessi. Laaduntarkkailun (joka tehdään siis jokaisesta maitolastista) läpäistyään maito pakataan purkkeihin. yhden maitopurkki sisältoineen maksaa noin 0,50 € + pakkauskulut. Maitoautot pakataan yöllä ja ensimmäinen lasti lähtee noin klo. 2-3 ja viimeinen klo. 17. Sitten aamulla Maidot saapuvat kauppoihin ja ne asetellaan nätisti hyllyihin. SItten joku mukava äiti ne sieltä käy ostamassa omaan jääkaappiin. Seuraavana aamuna luokka 7E + 7E:n LUOKANVALVOJA siemailee lasin maitoa ja on tarmokkaana valmiina uuteen päivään Porin Lyseossa.

Leave a Comment

Filed under 7. luokkien blogit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Time limit is exhausted. Please reload CAPTCHA.