Tag Archives: Yritysvierailu

Yritysvierailulla Länsi-Suomen Osuuspankissa 10.10.2017

 

Vierailimme tiistaina 10.10.2017 Länsi-Suomen Osuuspankissa. Se sijaitsee keskustassa Bepopissa kävelykadulla. Menimme sinne pyörällä tai kävellen. Pankin edustaja tuli hakemaan meitä, ja meidät johdatettiin pankin yläkertaan kokoustilaan.

Siellä tuntui olevan ystävällisiä ihmisiä ja tunnelma oli aika rauhallinen.  Meidät otettiin hyvin vastaan.

Meille tarjottiin ihan ensimmäiseksi munkkia ja mehua. Päivi esitteli itsensä, ja hän aloitti diaesityksen taloustiedon oppitunnista ja alkoi kertomaan nuorten raha-asioista ja vastuusta,  myös pankin toiminnasta. Hän oli ystävällinen ja selitti hyvin asioita. Lopuksi Alma, Jesper ja Matilda kysyivät muutamia kysymyksiä, joita koko luokka oli miettinyt yhdessä. Kysymykset olivat peruskysymyksiä eli liittyivät pankin historiaan, toimintaan ja Päivin työhön.

Osuuspankki on perustettu vuonna 1902. Nimet ovat muuttuneet vuosien mittaan. Länsi-Suomen Osuuspankki on perustettu Poriin, Kankaanpäähän ja Raumalle vuonna 2006. Meille myös kerrotiin, että Osuuspankki ei ole ollut melkein koskaan lähellä konkurssia.

Pankin tärkein tehtävä on tallettaa ihmisten rahoja ja lainata rahaa eli laittaa raha kiertämään. Pankki saa rahaa talletuksista, lainoista ja koroista. Pankkialalla on tärkeintä kannattavuus. Kilpailu, eri korot, asiakkaiden pitäminen, maailmantilanne, tulevaisuus ja digitaalisuus ovat isoimmat haasteet pankkitoiminnassa.

Taloustiedon oppitunnin pitäjä Päivi on ollut 10 vuotta pankissa töissä. Hän on pienestä pitäen haaveillut pääsevänsä pankkiin töihin, kun hänen tätinsä oli ollut siellä töissä. Päivin työpäivät olivat yleensä klo 9.15 – 16.45, joten hänellä on 7-8 tunnin työpäiviä.

Suurin anti oli kun meidät otettiin hyvin vastaan.

 

Alma, Jesper ja Matilda 7E

Leave a Comment

Filed under 7. luokkien blogit, Muita

Yritysvierailu Porin Leivässä 14.4.2016

logo

Olimme luokkamme kanssa yritysvierailulla Porin Leivässä 14.4.

Saavuimme paikalle ja laitoimme suojavaatteet päälle, sillä lähdimme Timo Vallin opastetulle kierrokselle leipomoon. Yllätyin siitä, että kuinka iso se oikein oli! Oli todella mielenkiintoista nähdä, miten kaikki tuotteet valmistetaan ja mitä eri vaiheita niiden valmistuksessa on.

Created with Nokia Smart Cam

Kun kierros oli tehty, me menimme kuuntelemaan kun Heidi Puputti kertoi lisää yrityksestä. Saimme tietää, että Porin Leivällä on 120 työntekijää ja ne ovat suurimmaksi osaksi naisia. Sarpi on myös Porin Leivän omistuksessa ja siellä on 30 työntekijää.

Created with Nokia Smart Cam

Porin leipä toimittaa tuotteita eri kauppoihin, enimmäkseen Satakunnan alueelle, mutta myös mm. Pohjanmaalle.

Kiitos kun saimme tulla tutustumaan toimintaanne!

Sanni Saikkonen

 

 

Leave a Comment

Filed under 8. luokkien blogit, Muita

Yritysvierailu Satakunnan Kansaan

Keskiviikkona 6.4.2016 luokkamme meni yritysvierailulle Satakunnan Kansan päätoimitukseen. Siellä meidät vastaanotti uutispäällikkö Anne Mäkelä, jolle olimme etukäteen lähettäneet kysymyksiä. Saimme tietää toimittajana olemisen hyvistä ja huonoista puolista. Satakunnan Kansaa painetaan päivittäin noin 45 000 kappaletta ja nettiversiossa käydään viikoittain jopa miljoona kertaa. Kun kysymyksiimme oli vastattu, lähdimme tutustumaan yläkerran toimitukseen.

Satakunnan Kansan työntekijöitä on 80 ja työpaikkakin oli iso. Työntekijöitä oli monen ikäisiä ja kaiken tyylisiä. Toimituksessa oli paljon ruutuja (televisioita, tietokoneita, kännyköitä yms.) , ja koko ajan seurattiin maailman ja Suomen tuoreita tapahtumia. Toimituksessa seurataan lähes koko ajan heidän luetuimpia uutisiaan ja ollaan ajan tasalla kaikesta. Vierailu kesti noin tunnin ja lopussa vielä annoimme Pontuslaku-rasian Annelle.

Anni Halminen, 7E

WP_20160406_13_31_43_Pro[1]

Leave a Comment

Filed under 7. luokkien blogit

Vierailu Viikin Helmessä 17.3.2016

viiki[1]

Kävimme 17.3.2016 Viikin Helmessä yritysvierailulla. Viikin Helmi on ravintola, jolla on kaksi toimipistettä. Sieltä voi tilata ruokia erilaisiin tilaisuuksiin kasteesta muistotilaisuuteen, Tai käydä paikan päällä syömässä. Kun saavuimme Viikin Helmeen meidät otti vastaan Timo ja Sanna Saikkonen. Aluksi kiersimme pikaisesti keittiön ja meille kerrottiin hieman ravintolan ruoan valmistuksesta. Siitä siirryimme kokoustilaan jossa tarjolla oli limsaa ja marjapiirakkaa. Tomi ja Sanna kertoivat meille Viikin Helmen historiasta ja yrityksen perustiedot. Tämä vierailu erottui muiden joukosta sillä yrittäjät kertoivat enemmän itsestään ja omista kokemuksistaan. Itse pidin vierailusta ja erityisesti yrittäjien omista kokemuksista. Kiitos Viikin Helmi!

Created with Nokia Smart Cam

Samuel Fält

Leave a Comment

by | 28.3.2016 · 12.17

Yhteispalvelupiste Enter 4.2.2016

Created with Nokia Smart Cam

Kävimme Yhteispalvelupiste Enterissä yrittäjyysvierailulla. Siellä

yrittäjä Antti Kokkila (yrittäjyysasiantuntia), kertoi meille yrittäjyydestä.

Mutta ensin kävimme meidän tekemät yritykset läpi (teimme kuvitteelliset yritykset oppitunnilla). Sen jälkeen hän arvioi ne.
Puhuimme myös liikeideoista ja onko se kannattavaa vai ei. Hän

näytti meille kaavioita joista näkee onko idea kannattavaa vai ei,

siinä näkyi mm. kulut ja tulot. Hän miettii asiakkaiden kanssa mihin

menee rahaa ja miten rahaa saadaan. Rahanlähteistä hän mainitsi mm.

osakepääoma min. 2500 euroa

omat sijoitukset

lainapääoma

|

|

v

pankkilaina

Hän muistutti kirjanpidon tärkeydestä ja että sitä tarvitaan.

Näitä kysymyksiä meidän myös pitäisi miettiä:

Miten myyn? Missä myyn?

 

Vertti Linho

Leave a Comment

Filed under 8. luokkien blogit, Muita

Yritysvierailu Satacomissa 21.1.2016

 

Created with Nokia Smart Cam                 Created with Nokia Smart Cam

Olimme yrittäjyysvierailulla Satacomissa, jota meille esitteli yrityksen toimitusjohtaja Jari Taimi, joka myös omistaa vähän alle 50% yrityksestä. Yrityksellä on kaksi toimipistettä, toinen Raumalla ja toinen Porissa, jossa me vierailimme. Yritys tarjoaa ratkaisuja yritysten IT-ongelmiin ja koneita yrityksille. Yritys on perustettu vuonna 1989 ja sillä oli aluksi 5 omistajaa joista yksi ostettiin pois. Yritys on kokeillut myös yksittäismyyntiä, joka ei tuottanut tulosta, joten he lopettivat sen.

Konsta Mielonen

 

 

 

Leave a Comment

Filed under 8. luokkien blogit, Muita

Joululounastunnelmia ravintola Buccosta

Viime keskiviikkona 16.12.2015 luokkamme 7E meni perinteiselle joululounaalle Buccoon Porin Yrittäjien kanssa. Saavuttuamme ravintolaan menimme kukin istumaan omaan pöytäämme, ja jokaiseen pöytään tuli kanssamme yksi yrittäjä sekä joihinkin pöytiin myös opettaja. Ensin meille puhui Porin Yrittäjien hallituksen puheenjohtaja Jari Taimi. Muita yrittäjien edustajia olivat I varapuheenjohtaja Niina Etelätalo-Niemi, II varapuheenjohtaja Jukka Hurrila sekä Porin Yrittäjät ry:n toimiston sihteeri Nina Huhtamäki.

Jari Taimen puheen jälkeen Buccon omistaja Jani Lehtinen kertoi meille ravintolastaan monenlaista, ja saimme myös kysellä häneltä yrityksen ja yrittämisen ”saloista”. Tämän jälkeen tarjoiltiin pöytiimme juomat ja ruoat. Luokkamme puolesta kiitospuheen piti Kia Tarvainen. Kuulimme Kian puheen pääruoan jälkeen, jonka jälkeen tuotiin jälkiruoat. Lähtiessämme saimme vielä jokainen ottaa pari tikkaria. 🙂

Ruokailumme sujui hyvin ja haluamme kiittää vielä kerran Porin Yrittäjiä! 🙂

Janna Sammalisto & Oona UnoniusWP_20151216_11_34_53_Pro[1]

Leave a Comment

Filed under 7. luokkien blogit

Yritysvierailu Porin teatteriin

DSCN4129[1]

Olimme torstaina 2.10.2014 yritysvierailulla Porin teatterissa. Porin teatteria meille esitteli teatterin talous- ja hallintojohtaja Anttivesa Knuuttila. Ensin olimme teatterin ravintolatilassa ja saimme mokkapalat seka jaffaa ja Anttivesa kertoi meille teatterin toiminnasta. Teatterilla on n.60 vakituista työntekijää joista 15 näyttelijöitä. Teatterissa pyörii rahaa vuodessa n. 3 000 000€ ja viimeisen vuoden aikana Sounds of music on ollut tuottavin näytelmä. Teatterisissa on näyttelijöiden lisäksi paljon muita työn tekijöitä Porin teatterista löytyy mm. teatterisihteeri, verstastyöntekijöitä, tarpeistotyöntekijöitä ja kampaajia. Myöhemmin pääsimme kiertämään teatteria teatterisihteeri Emmi Johanssonin kanssa. Oli hienoa päästä käymään ”kulissien takana”. Vierailu oli mielestäni kaikinpuolin mukava.

Malla Messo 7e

Leave a Comment

Filed under 7. luokkien blogit

9e Teatterivisiitillä

teatteri1teatteri2

Yrittäjyysluokka 9E:n virkavapaalla oleva ex-luokanvalvoja Anttivesa Knuuttila kutsui vanhan luokkansa teatteriin yritysvierailulle huhtikuun alussa. Teatterin talous- ja hallintoasioita pyörittävä Anttivesa haastatteli ja kyseli oppilailta kahvikupposen ääressä miniyritysten NY-vuoden kokemuksia. Tämän jälkeen oppilaat pääsivät puolestaan kyselemään mm. Porin teatteriremontin tilanteesta ja muista teatteritoiminnan asioista. Lopuksi pääsimme kiertelemään teatterin lavasteissa ja kulisseissa. Kiitokset Anttivesalle lämminhenkisestä tilaisuudesta!

Leave a Comment

Filed under 9. luokkien blogit

Eliaksen ja Petterin Kanjon vierailu

Vierailimme kummiyritys Kanjonissa 17.10.13 . Tapasimme yksityisyrittäjän Timppan Kanjonissa. Kysyimme Timpalta muutaman kysymyksen esim. Onko teillä Porissa kovia kilpailijoita: ei tavallaan, mutta jotkut ketjut.
Opimme seuraavia asioita, myymälän sijainti merkitsee melko paljon, vaatteet myy enemmän kuin skeitti tuotteet, yrittäminen on kovaa työtä, mikään ei tapahdu ilman työtä.

image

image

Leave a Comment

Filed under 8. luokkien blogit