Category Archives: 8. luokkien blogit

Pelaamalla voi oppia!

8E vieraili tiistaina 26.3.2019 Turussa, Yrityskylässä. Yrityskylä on peruskoulun kuudes- ja yhdeksäsluokkalaisille suunnattu oppimiskokonaisuus työelämästä, taloudesta ja yhteiskunnasta.

Olin käynyt opekoulutuksen helmikuun alussa ja innostuin itse lyhyestä demopelistä. Kävin oppilaiden kanssa läpi neljä oppituntia, joilla opittiin tunnistamaan omia vahvuuksia ja toimimaan ei-niin-tuttujen luokkakavereiden kanssa. Samalla opittiin työ-ja liike-elämän tärkeitä käsitteitä yhdessä pohtien ja pelillisin keinoin.

Ennen pelitilannetta kävimme syömässä Raision ABC-liikennemyymälässä, ja vatsat täynnä jatkoimme Turkuun. Bussi vei meidät suuren rakennuskompleksin eteen ja löysimme kuin löysimmekin vierailu- ja innovaatiokeskus Jokeen, jossa Varsinais-Suomen yläkoulun Yrityskylä sijaitsi.

“Yrityskylä Yläkoulun oppimisympäristössä oppilaat johtavat kilpaa yritystä kansainvälisillä markkinoilla. Oppilaiden toisiaan vastaan kilpailevissa johtoryhmissä jokaisella oppilaalla on oma vastuualueensa. Pelin aikana tiimit valmistavat ja myyvät tuotettaan asiakkaille ja johtavat yritystä neljän kvartaalin ajan. Voittajatiimi on se, joka on saanut kasvatettua hyvän liiketuloksen lisäksi eniten mainettaan.”

Ennen peli alkua pelinjohtaja kertoi keskeiset asiat pelaajille, sitten joka tiimille jaettiin tabletit ja kiivastahtinen peli alkoi. Aluksi ilmassa tuntui hermostumista ja hämmennystä, mutta aika nopeasti tiimien jäsenet saivat kiinni pelin luonteesta. Oli hieno nähdä, miten tiimien jäsenet auttoivat toisiaan: suunniteltiin, laskettiin, neuvoteltiin, tehtiin tuotteita, haettiin lainaa, käytiin neuvottelemessa englanniksi, myytiin ja elettiin kvartaaleita läpi. Lopuksi julistettiin voittajat. Kotiin palattiin väsyinä (ainakin ope) mutta innostuneina päivän annista.

Kiitokset Porin Yrittäjille, että mahdollistitte 8E:n Yrityskylä-päivän!

Oppilaiden kommentteja pelitilanteesta:

”Peli oli erittäin hektinen ja loppua kohti myös stressaava. Peli oli hauskaa ja tuntui, että vauhtiin pääsi vasta pelin loppuessa. Peli vaati yhteistyötä ja toisten auttamista, sillä et selvinnyt tehtävistä yksin.”

”Yllätyin aika paljon, koska ajattelin, että siellä voisi olla tylsää, mutta ei ollut. Luulin myös, että pelaamme jossain isossa tilassa, mutta peli keskittyikin vain pöytäryhmissä istumiseen ja peli oli pääosin tabletin sisällä. Ryhmätyökin sujui mukavasti ja minusta yrityskylässä oli aika kivaa!”

”Yrityskylä oli hyvin suunniteltu ja toimiva. Maiden välillä oli mukavaa vaihtelua ja asioiden tekeminen ja ostaminen oli tehty helpoksi. Asiat oli yksinkertaisia ymmärtää ja ohjelmisto oli selkeä.”

”Kivaa oli ja oppi uusia tilanteita ja hermojen hallintaa paineen alla.”

Leave a Comment

Filed under 8. luokkien blogit, Muita

Konsertti Mikaelsgårdenissa

8E pääsi hieman erilaiseen ja ruotsin kieltä vaativaan tilaisuuteen, kun ruotsalaisen trubaduurilegendan Cornelis Vreeswijkin poika, Jack Vreeswijk, esiintyi yhdessä suomenruotsalaisen Fredrik Furun kanssa torstaina 31. tammikuuta Mikaelsgårdenissa, Porin ruotsalaisessa koulussa.

Oppilaiden kommentteja konsertin jälkeen:

“Konsertissa puhuttiin pelkkää ruotsia, eikä siitä ymmärtänyt paljoa. Konsertissa puhuttiin enimmäkseen ja laulettiin vain vähän, mutta musiikki oli kyllä ihan kivan kuuloista.”

“Konsertti olisi ollut ihan hyvä, jos siitä olisi ymmärtäny edes pikkusen enemmän. Olisi ollut kivaa, jos he olisivat laulaneet enemmän ja puhuneet vähemmän tai edes puhuneet selkeämmin eikä niin epäselvästi. Takanamme olleet ruotsalaisen koulun oppilaat eivät itsekään ymmärtäneet yhdessä vaiheessa yhden miehen puheesta paljoakaan. Oli silti hienoa, että pääsimme kuuntelemaan konserttia, jota emme muuten olisi varmastikaan menneet katsomaan.”

“Konsertti oli erilainen, koska siinä artistit keskustelivat keskenään ja ns. ‘’haastattelivat’’ toisiaan.”

“En paljoa ymmärtänyt, koska ne puhu ruotsia mut biiseissä oli ihan hyvä tempo.”

“Mielestäni konsertti oli ihan mukavaa kuunneltavaa, mutta koska ainakaan itse en ihan niin sujuvasti ruotsia puhu, saatika sitten ymmärrä, niin oli esiintyjien puheessa kuitenkin pieniä aukkokohtia, joita en itse ymmärtänyt. Laulut ja muu soittaminen sekä pienet small talkit laulujen välissä kuulostivat silti ihan mukavalta.”

Leave a Comment

Filed under 8. luokkien blogit, Muita

Sirkus Finlandiassa

Olimme heti ensimmäisellä kouluviikolla yritysvierailulla Sirkus Finlandiassa. Sirkusta esitteli Maria Jernström, joka kertoi aluksi sirkuksen historiasta. Sirkus Finlandian perustaja on Marian isä, Carl-Gustaf Jernström. Nuorena hän oli kokeillut kaikenlaisia töitä. Kerran hän löysi mainoksen Ruotsissa olevasta sirkuksesta, joka etsi teltanpystyttäjiä ja Carl-Gustaf päätti lähteä sinne. Seuraavana kesänä hänet kutsuttiin telttamestariksi.

Näistä vuosista jäi into perustaa Suomeen sirkus. Aluksi sirkuksessa oli norsu. Alkuvuosina oli ylä-ja alamäkiä. Perustaja on vielä elossa, ja melkeinpä koko perhe työskentelee sirkuksessa.

Pääsimme Maria Jernströmin johdolla mm. niin sanotulle sirkuksen backstagelle, jossa esiintyjät esimerkiksi lämmittelevät. Menimme vielä hiukan vaiheessa olevaan sirkustelttaan, jossa oli esiintyjiä harjoittelemassa ja kaksi kimeästi haukkuvaa pientä koiraa.  Tämän jälkeen kiertelimme sirkuksen pihalla ja näimme esityksissä esiintyviä eläimiä sekä lisää itse esiintyjiä.

Noora Mäkipää 8E

 

Leave a Comment

Filed under 8. luokkien blogit, Muita

YR-luokat joulumyyjäisissä 17.11.2018

YR-luokat osallistuivat jälleen Lyseon joulumyyjäisiin lauantaina 17.11. Myyjiä oli tänä vuonna ennätyksellisen paljon ja asiakkaitakin kävi paikalla kiitettävästi.

7E-luokalla oli myynnissä itse tehtyjä tuotteita (voiveitsiä, paistinlastoja, avaimenperiä jne.). Pöydät notkuivat myös huoltajien valmistamista kakuista ja leivonnaisista. Suuri kiitos siitä heille.

 

8E oli ottanut puolestaan tehtäväkseen myyjäisten kahvilan pyörittämisen. Hommat sujuivat mallikkaasti ja voittoakin tuli mukavasti.

 

Luonnollisesti myös 9E:n NY-yritykset esittäytyivät myyjäisissä ja saivat myös tuotteitaan kaupaksi.

Kaiken kaikkiaan joulumyyjäiset oli jälleen onnistunut ja mukavan yhteisöllinen tapahtuma. Suurkiitokset vanhempainyhdistykselle ja kaikille tapahtumaan ja sen järjestämiseen osallistuneille!

Leave a Comment

Filed under 7. luokkien blogit, 8. luokkien blogit, 9. luokkien blogit, Muita

8e Turun Yrityskylässä

8e luokka vieraili Turun Yrityskylässä 3.5.2018. Vierailua oli alustettu luokkatunneilla ja tiimit olivat varhain aamulla valmiina koitokseen. Yrityskylän ideana on tiimien välinen kilpailu globaaleilla markkinoilla myyden palveluja ja tuotteita mahdollisimman voittoisasti. Kilpailussa tämä tarkoitti nopeaa tilausten vastaanottamista, tarjousten laskemista, tehokasta valmistamista ja niiden toimituksia asiakkaille. Tämän kaiken tuloksena tiimi joko teki voittoa tai tappiota. Lisäksi yritykset kilpailevat maineesta, jota he voivat kartuttaa hyvällä palvelulla kilpailun eri käänteissä. Kilpailun kahdesta parhaan tuloksen tekijästä hyvämaineisempi yritys tulisi olemaan voittaja.

Alun ohjeiden kuuntelun jälkeen kilpailu käynnistyi. Myytävä tuote oli Raision myslituotteet, joita oppilaiden tuli aluksi saada myydyksi Saksaan. Luonnollisesti tässä kohdin tarvittiin nopeaa laskupäätä kun ensimmäisiä tarjouksia saatiin matkaan. Myös pankin palvelut olivat käytettävissä, jos yritys sattui tarvitsemaan lainaa mahdollisimman nopean tuotannon käynnistämiseksi. Tähän vaihtoehtoon yksi neljästä yrityksestä tarttuikin.

Kisan edetessä tilanteet vaihtelivat, välillä raaka-aineet kallistuivat tai yrityksen tietoturvaa koettelivat virushyökkäykset. Nämäkin piti osata ottaa huomioon hinnoittelussa. Loppupuolella  yritykset pääsivät käymään neuvotteluja Kiinaan, mikä laittoi jokaisen yrityksen tuotantokapasiteetin koville.

Kilpailu oli hektinen ja erittäin pidetty. Aika kului kuin siivillä, niin opettajalla, kuin oppilaillakin. Oppilaat totesivat kin tämänlaisen oppimisen olevan yksinkertaisesti kivaa. Siltä se näytti opettajastakin.

Suunnittelua…

Laskemista…

Neuvottelua…

Kilpailun voittanut joukkue alakuvassa vasemmalta alkaen:

Anni Halmela, Ella-Mari Halminen, Hilla Kontinen ja Julia Hemmilä

Lopuksi erityiskiitos Porin Yrittäjät ry:lle, joka tuki luokkamme matkaa Turun Yrityskylään, otetaan sama ensi vuonna uusiksi uusien nuorten kanssa!

 

 

Leave a Comment

Filed under 8. luokkien blogit

8e Zaldon lumoissa

8e on opiskellut syksyn aikana yrittäjyyttä käytännössä ja teoriassa mm. osallistuen Porin päivän julistemyyntiin ja tutustuen eri yritysmyuotoihin.

Joulukuun alussa oppilaat testasivat taitojaan Zaldo-kilpailussa. www.zaldo.fi

 

Oppilaat käyttivät teoriaopintoihin yhden kaksoistunnin ja tekivät tämän jälkeen testin.

Luokan taloustietäjäksi kamppaili Olaus Alinen, hopeaa otti Ella-Mari Halminen ja pronssia Aino Jurva. Onnittelut mitalisteille!

Leave a Comment

Filed under 8. luokkien blogit

8e joulumarkkinoilla

8e osallistui perinteisiin Lyseon joulumarkkinoille pitämällä kahvilaa. Kahvia ja glögiä keitettiin kymmeniä litroja ja piparit tekivät kauppansa.

 

Luokka järjesti myös jouluarpajaiset, jossa onni suosi opettajaamme Kaisa-Kreetta Tervaselkää. Hän sai kotiin viemisekseen kauniin piparikranssin.

Leave a Comment

Filed under 8. luokkien blogit

8e vieraili Puuvillan Prizztechissä 3.5.2017

8E sai yrittäjyysasiantuntija Antti Kokkilalta ”rautaisannoksen” yrittäjyystietoutta ja vinkkejä aloittavan yrityksen toimintaan. Kaikki Prizztechin/Yhteispalvelupiste Enterin palvelut ovat alkaville yrittäjille maksuttomia. Antti painotti liiketoimintasuunnitelman ja markkinoinnin tärkeyttä myös tulevaa yhdeksännen luokan NY-miniyritystoimintaa ajatellen. Kiitokset Antille onnistuneesta vierailusta!

 

Leave a Comment

Filed under 8. luokkien blogit

8E:lle Yläkoulun Yrityskylä tutuksi Turussa

Lyseon koulun 8E-luokka pääsi ensimmäisenä satakuntalaisluokkana tutustumaan ja pelaamaan Taloudellisen tiedotustoimiston (TAT)  Yläkoulun Yrityskylään Varsinais-Suomen Yrityskylässä, Turun Electrocityssä 1.2.2017. Yläkoulun Yrityskylä aloitti toimintansa Turussa vuodenvaihteessa, ja kylässä oli vieraillut Turun seudun 9.luokkia tammikuussa. Vantaalla Yläkoulun Yrityskylä toimi jo syksyllä, ja nyt keväällä toiminta laajenee myös Pirkanmaalle.

Yrityskylän yläkoulun opintokokonaisuuteen kuuluu ennen vierailua Tablet-koulun oppimisalustalla oleva opintopaketti, jonka luokka opiskeli etätehtävineen tammikuun yrittäjyyskasvatuksen oppitunneilla. Samalla pelipäivää ennakoiden oppilaat oli jo koululla jaettu viiteen kilpailevaan tiimiin, jotka saivat kartuttaa ennakko-opinnoistaan mainepisteitä itse pelipäivää varten.

Itse pelipäivässä oppilaat pelasivat tiimeissään toisiaan vastaan kilpaillen Samsungin virtuaalilasien myynnistä Saksan ja Kiinan markkinoille. Tavoitteena oli hankkia omalle tiimille liikevaihdon lisäksi mainepisteitä, jotka ratkaisivat lopulta koko pelin voittajatiimin. Pelipäivän aikana oppilaat pääsivät aidonoloisessa ympäristössä moninaisesti harjoittamaan koulussa opiskelemiaan taitoja: ryhmätyötaitoja tiimeissään, esiintymis-, neuvottelu- ja myyntitaitojaan asiakkaiden ja pankin kanssa, it-taitoja tabletien kautta tapahtuvan verkkoviestinnän kautta, taloudellisia taitoja myynnin ja markkinoinnin hallinnassa, matematiikkaa tarjouslaskelmien ja kirjanpidon parissa sekä kielitaitoa (englantia) kansainvälisten asiakasneuvottelujen yhteydessä.

Tunnelma oli tiiviissä pelipäivässä todella hektinen, ja kaikki oppilaat uppoutuivat kiitettävästi pelin tehtäviin ja tunnelmiin. Järjestäjät kehuivat luokan suoritusta ja toimintakykyä – matkassa mukana olleiden allekirjoittaneen luokanvalvojan ja rehtori Aki Kermisen oli helppo yhtyä järjestäjien palautteeseen: hieno ja edustava suoritus kaikilta lyseolaisilta! Pelipäivämatka oli kaiken ennakko-opiskelussa nähdyn vaivan arvoinen – uniikki oppimiskokemus.

Koetun perusteella voin todeta Yläkoulun Yrityskylän olevan innovatiivinen, laaja-alainen ja ennenkaikkea erittäin hyvin toimiva, kompakti kokonaisuus yläkoulun yrittäjyyskasvatusopetuksen tueksi. Suuret kiitokset yhteistyöstä Varsinais-Suomen Yrityskylän väelle, tällaisen kokemuksen soisi mielellään kaikille yrittäjyydestä ja taloustaidoista kiinnostuneille luokille. Toivottavasti tulevaisuudessa satakuntalaiskouluille saataisiin lisää Yläkoulun Yrityskylä-pelipäivämahdollisuuksia, kenties jopa omassa kotimaakunnassaan. Suosittelen!

Heikki Honkanen

Leave a Comment

Filed under 8. luokkien blogit, Muita, Uutiset

Varsinais-Suomen Yläkoulun Yrityskylän kuvasatoa Lyseon 8E:n pelipäivästä 1.2.2017

 

Leave a Comment

by | 1.2.2017 · 18.59