Kulttuurin ilmiöitä

2000-luvun alkua jakaa mielipiteitä kulttuurinsa puolesta. Toisaalta kulttuurin tuotannossa ja kulutuksessa on tapahtunut nopearytmistä muutosta. Taidetta tuotetaan 2000-luvulla monipuolisesti, sitä tehdään viihteellistyneessä maailmassa riippumatta valtavirrasta. Rahoitusta annetaan paljon.

Kulttuuri on nykyään sitä, mihin 60-luvulla pyritiin: ”underground” ja populäärikulttuuriset ilmiöt ovat voittaneet korkeakulttuurin. Klassinen musiikki ja kulta-ajan maalaukset ovat saaneet rinnalleen muita kulttuurin muotoja.

”Jätämme lapsillemme lämmenneen maailman, jossa kaikki lukevat Dan Brownia ja katsovat Avataria.”

– kirjailija Juha Seppälä HS:lle

Yksi kulttuurin muotoa kuvaavista ilmiöistä 2000-luvulla oli Kochta-Kalleisen Helsingin valituskuoro, joka on kerännyt YouTubessa jo reilut miljoona katselukertaa, ja poikinut uusia valituskuoroja niin Suomeen kuin ulkomaille.

Helsinki Complaints Choir
Lähde: coplaintschoir.org
Katso video

Teksti: Daniel Halonen

Tekstin pohjana seuraavat artikkelit:
HS – HS-raati arvosta 2000-luvun kulttuuria
HS – Oliko 2000-luku suomalaiselle kulttuurille hyvä vuosikymmen