Category Archives: Yleinen

Romantikkan ja kansallisromantiikkan kirjallisuuden piirteitä

1700-luvun lopusta 1800-luvun puoliväliin Euroopassa vallitsi romantiikan aikakausi, jonka tyypillisimpiä piirteitä oli taiteiljan uskottu nerous, yliluonnollisten ja mystisten asioiden korostaminen ja oman kansan historiasta ja kielestä kiinnostuminen. Myös esimerkiksi voimakkaat tunteet ja kaupuu menneeseen, sekä kaukaisiin maihin olivat näkyviä piirteitä tuona aikakautena. Suomessa romantiikka sai 1800-luvulla kansallisromanttiikan piirteitä. Suomalaisuuden juuria kaivettiin esiin antaumuksella, luontoa rakastettiin hyvin vahvasti ja kansallisia piirteitä korostettiin. Suosituin kirjallisuuden lajeista oli lyriikka eli runous.

Koko romantiikan aikakauden perusasenteeksi muotoutui vähitellen luovuuden asettaminen järjen vastakohdaksi. Ajatus lähtee William Blakelta, joka sai valistusajan aistihavaintojen teoriasta muotoiltua hyvin omaperäisen tulkinnan. Astihavaintoteorian mukaan vain aistihavainnot ovat todellisia ja ajatukset niistä muodostettuja abstraktioita. Blaken mielestä taas yliaistilliset näyt ovat kaikkeista aistillisimpia ja siksi todellisinta aluetta. Hän ei perustanut totuutta logiikkaan vaan aistimukseen ja visioon, joka oli hänen mukaansa n0peampaa kuin looginen järki. Järjen ja luovuuden vastakkainasettelu ei ole yhtä selvää kansallisromantiikassa, jonka peruspiirteenä on tuoda kansallista identiteettiä esille, mutta myös se on saanut vaikutuksia koko romantiikan aikakauden perusasenteista.

Romantiikan aikakausi synnytti myös kauhuromantiikan lajin. Kauhun ja irrationaalisten pelkojen luominen oli selvä hyökkäys kaikkea terveen järjen ajatuksia vastaan. Suomessa kauhuromantiikka ei saanut kunnollista jalansijaa, mutta esimerkiksi 1920-luvulla vaikuttaneet Mika Waltari (Kristian Korppi, Kuolleen silmät) ja Aimo Kallaksen (Suden morsian) ovat tunnettuimpia ja vaikuttavampia suomalaisia kauhuromantiikan edustajia. 1920-lukua voidaan pitää tärkeänä aikakautena varhaisessa kotimaisessa kauhuromantiikassa jo Eino Railon kirjoittaman kauhuromantiikkaa käsittelemän väitöskirjan, Haamulinnan, vuoksi. Nykypäivänä kauhuromantiikka ei ole enää suosiossaan, mutta perinnettä ylläpitävät esimerkiksi Kari Nenonen teoksillaan Se ken tulee viimeiseksi on kuolema, Ken kuolemaa kutsuu ja Noitarovio. Myös Boris Hurtta (Tarmo Talvio) teoksillaan Elävien ja kuolleiden kesä, Lumentuloa ei voi estää ja Käärmeet ja tikapuut.

Valistuksen ajan suora rationaalisuus oli katkaissut yhteyden satujen maailmaan, jotka kaivettiin romantiikan aikana ulos ullakolta pölyttymästä. Kiinnostus kansansatuihin levisi laajalle ja erityisesti siitä tuli ylimistön suosima kaunokirjallisuuden laji. Saduissa periaatteena oli, että paha saisi palkkansa, prinssi prinsessansa. Seksuaalisuutta saduissa ei näkynyt, se oli täysin neutraloitu. Erityisesti kansansadut ovat lähinnä suullista perimätietoa, jotka ovat siirtyneet henkilöltä henkilölle kerronnan avulla. Kansansadut saattavat olla yhteisiä useille kansoille. Suosittuja elementtejä suomalaisissa kansansaduissa olivat eläinaiheet, joiden kautta lapsille opetettiin moraalia. Yksi tunnetuista kansansatujen kerääjistä oli Eero Salmelainen (Erik Rudbeck), joka toimitti teoksen Suomen kansan satuja ja tarinoita. Myös Elias Lönnrot kierteli Suomessa kerätessään kansanrunoja muodostaen niistä myöhemmin Suomen kansalliseepoksen, Kalevalan.

Leave a Comment

Filed under Yleinen

Suomen merkittävät tapahtumat

Tuohon aikaan Suomi oli irrottautuneena Ruotsin vallasta, joka toimi poliittisena taustana. Vuonna 1809 Suomi liitettiin Venäjään autonomisena suurruhtinaskuntana ja tämän tilanteen takia suomeen syntyi voimakas suomalaisuusliike. Tavoitteena oli vaalia Suomen kieltä, suomalaista runoutta sekä Suomen omaa historiaa. Romantiikan valtakauden ansiosta Suomen, niin kuin monen muunkin Euroopan maan, kirjoittamaton kirjallisuus ja kansanrunous koottiin kansien väliin.

Leave a Comment

Filed under Yleinen

Keskeisimmät kirjailijat ja teokset Suomessa

Elias Lönnrot

Elias Lönnrot kokosi Suomen kansalliseepoksen, Kalevalan, ja Kantelettaren. Hän uudisti Suomen kiletä ja toimi Suomen ensimmäisen suomenkielisen aikakausilehden kustantajana sekä toimittajana.

Lonnrot2
(Wikipedia Commons)

Johan Ludvig Runeberg

Runeberg toimi elinaikanaan niin runoilijana, kirjailijana kuin toimittajankin tuottaen hyvin isänmaallista tekstiä. Tunnetuin hänen teoksistaan on Vänrikki Stoolin tarinat. Avaus runosta Maamme sävellettiin myöhemmin Suomen kansallislauluun.

J._L._Runeberg_1849
(Wikipedia Commons)

Zacharias Topelius

Topelius oli yksi Suomen varhaisimmista romaanikirjailijoista ja hän julkaisi ensimmäisen suomalaisen historiallisen romaanin vuonna 1850. Romaanin nimi oli Hertiginna af Finland (Suomen herttuatar). Topeliuksen tunnetuin romaani on kuitenkin Flätskärns berättelser (Välskärin kertomuksia). Topelius kirjoitti myös paljon runoja.

Zachris_Topelius_from_Familj-Journalen1866
(Wikipedia Commons)

J.V. Snellman

Johan Vilhelm Snellman oli suomalainen filosofi, kirjailija, sanomalehtimies ja valtionmies eli todellinen monitoimimies. Hän oli yksi vaikutusvaltaisimmista fennomaaheista 1800-luvun Suomessa. Hän vaikutti merkittävästi Suomen kielen asemaan. Yksi Snellmanin merkittävistä teoksista on Försök till framställning af logiken (Yritys logiigan esitykseksi, joka julkaistiin vuonna 1835.

516px-J_V_Snellman
(Wikipedia Commons)

Leave a Comment

Filed under Yleinen

Aleksis Kivi ja Seitsemän veljestä

Aleksis Kivi eli oikealta nimeltään Aliexis Stenvall on Suomen kansalliskirjailija ja häntä kutsutaankin suomenkielisen kirjallisuuden iskäsi. Hänen tunnetuimpia teoksiaan on Seitsemän veljestä, joka kertoo Jukolan seitsemän veljen kommelluksista tuon ajan etelä-Hämeessä. Romaania pidetään yhtenä suomalaisen kirjallisuuden suurimmista merkkiteoksista ja sitä pidetään myös suomalaisen kirjallisuuden sekä realistisen kansankuvauksen tienraivaajana. Kivi aloitti Seitsemän veljeksen kirjoittamisen 1860-luvun alkuvuosina ja kirjoitti sen ainakin kolmeen kertaan. Yhtään käsikirjoitusta ei ole säilynyt nykypäivään. Seitsemän veljestä toi suomalaiseen kirjallisuuteen uuden lajin, romaanin ja sen on ysein katsottu esittävän suomalaisuuden perusmyyttejä. Seitsemän veljestä on moderni kehitysromaani, joka mielellään on liitetty suomalaiseen sivistyshistoriaan.

”Heidän isäänsä, joka oli ankaran innokas metsämies, kohtasi hänen parhaassa iässään äkisti surma, kun hän tappeli äkeän karhun kanssa. Molemmat silloin, niin metsän kontio kuin mies, löyttiin kuolleina, toinen toisensa rinnalla maaten verisellä tanterella. Pahoin oli mies haavoitettu, mutta pedonkin sekä kurkku että kylki nähtiin puukon viiltämänä ja hänen rintansa kiväärin tuiman luodin lävistämänä. Niin lopetti päivänsä roteva mies, joka oli kaatanut enemmän kuin viisikymmentä karhua. Mutta näiden metsäretkiensä kautta löi hän laimin työn ja toimen talossansa, joka vähitellen, ilman esimiehen johtoa, joutui rappiolle. Eivät kyenneet hänen poikansakaan kyntöön ja kylvöön; sillä olivatpa he perineet isältänsä saman voimallisen innon metsäotusten pyyntöön. He rakentelivat satimia, loukkuja, ansaita ja teerentarhoja surmaksi linnuille ja jäniksille. Niin viettivät he poikuutensa ajat, kunnes rupesivat käsittelemään tuliluikkua ja rohkenivat lähestyä otsoa korvessa.”

-Aleksis Kivi, Seitsemän veljestä

Aleksis Kiven omaelämänkerta ei ole ruusuinen. Hän oli ensimmäisiä suomalaisia kirjailijoita, jotka tekivät kirjoittamisesta itselleensä ammatin. Tästä syystä hän myös kohtasi useita vaikeuksia uransa aikana, vaikka häntä tituleerataankin usein suomalaisen sanankäytön uudistajaksi nykypäivänä, kuitenkaan hänen aikalaisensa eivät tätä vaikutusta ymmärtäneet. Kiven kirjoitus- ja lukutaitoinen isä yritti taata lapsilleen hyvän koulutuksen ja erityisesti Aleksille, joka oli katraasta lahjakkain. Kuitenkin Aleksis Kivi oli herkkä poika, jolle ruumiilliset rangaistukset koulussa olivat raskaita, eikä hänen koulunkäynnistään tehnyt helppoa myöskään varakkaimpien poikien pilkka. Tästä syystä hän päätti suorittaa ylioppilas tutkinnon yksityisesti. Hänen opintonsa viivähtivät pitkiksi ja yliopisto-opintojen aloittaminen oli Kivelle vaikeaa.

Helsingissä Aleksis Kivi eli jatkuvassa puutteessa. Hän näki nälkää, oppi juomaan ja kulki resuisissa vaatteissa. Mutta jo tuolloin yliopisto-opettajat olivat huomanneet Kiven lahjakkuuden kirjoittamisessa ja yrittivät rohkaista häntä kirjoittamaan huonoin tuloksin. Äiti kehoitti poikaansa lukemaan papiksi, jotta tämä saisi tutkinnon ja pysyvän toimeentulon, mutta Kivi vannoi, että hänestä tulee runoilija kuten Runebergistäkin. Ennen tuota aikaa Suomessa ei ollut toiminut päätoimisia kirjailijoita vaan kaikki kirjoittajat olivat leipätyöltään jotain muuta. Näin olisi Kivenkin kohdalla ollut, mikäli hän olisi suorittanut tutkinnon. Kuitenkin Kivi jatkoi kirjailijana, vaikkei se lyönytkään leiville. Tuona aikana hän saattoi toivoa lukijoita vain kansan keskuudessa, sillä ylimistö ei tuohon aikaan osannut juurikaan suomen kieltä. Kansa taasseen oli hyvin köyhää, joten heillä ei ollut varaa kirjoja ostaa. Katovuosien aikaan ostovoima tyrehtyi totaalisesti ja Kivi joutui usein majoittautumaan siskonsa tuvassa. Noina kirjallisesti tuottelijaina aikoina Kivi oli hyvin suuressa kiitollisuuden velassa hänelle.

Rahatilanne paheni pahenemistaan ja epätoivoissaan Kivi alkoi opiskelemaan agronomiaa päästäkseen maatilan pehtoriksi, mutta hän sairastui vaikeasti mielensairauteen, jonka takia hänet kuljetettiin veljensä luokse maalle. Kuitenkin veljen ollessa perheellinen mies tämä ei pystynyt Kivestä huolehtimaan, joten Kivi eli viimeiset vuodet kyläyhteisön almujen varassa.

 

kivi

 

Aleksis Kivi
(Wikibedia commons)

Leave a Comment

17.4.2014 · 09:08